Hautamuistomerkit kertovat ajastaan

Rauta-aidat ja ketjut muistuttavat meitä ajoista, jolloin muistomerkkejä suojattiin eläimiltä, sanoo professori Esko Koskenvesa.

Rauta-aidat ja ketjut muistuttavat meitä ajoista, jolloin muistomerkkejä suojattiin eläimiltä, sanoo professori Esko Koskenvesa.

Carl Fredrik Stenbäck oli Alavuden kirkkoherra 1846 - 1878. Kuvanveistäjä Raimo Heinon Stenbäckin suvun muistomerkki paljastettiin 18.8.1990.

Carl Fredrik Stenbäck oli Alavuden kirkkoherra 1846 – 1878. Kuvanveistäjä Raimo Heinon Stenbäckin suvun muistomerkki paljastettiin 18.8.1990.

Hautamuistomerkit heijastavat koko kansamme historiaa. Ne kertovat menneistä sukupolvista, merkkihenkilöistä, suvuista, ammateista ja aikansa tyylisuunnista. Hautausmaakulttuurimme kehityksessä näkyvät eurooppalaiset henkiset ja taiteelliset virtaukset. Muistomerkkien kansanomaisuus nousee esiin vaatimattomana kauneutena ja sisällöllisenä monipuolisuutena.

Yhtäjaksoista muistomerkkitraditiota on hautausmaillamme mahdollista seurata noin 200 vuoden ajalta. Vanhin Suomesta koskaan tavoitettu kristillinen hautamuistomerkki on Kalevanpojan viikatteentikku. Kolme metriä korkea, nelisärmäinen pystykivi löydettiin Laitilan Untamalan kylästä haudoilta, joiden arvioidaan olevan peräisin 1100-1200-lukujen vaiheilta.

Laakakivistä pystymalleihin

kreeta_haapasalo

Kanteleensoittaja Kreeta Haapasalon muistopatsas Kaustisilla seurakuntatalon läheisessä puistikossa. Kuvanveistäjä Ilmari Wirkkalan veistämä muistomerkki paljastettiin 4.7. 1954.

Professori Esko Koskenvesan mukaan kristillinen hautauskulttuuri pohjautuu juutalaiseen perinteeseen. Sen mukaan vainajan hautaamisella hänelle osoitettiin kunnioitusta. Vastaavasti hautaamatta jättäminen oli häpäisyä. Haudoilla risti on ollut jo varhain keskeinen symboli kuvaamaan niin surua kuin iloa ja ylösnousemusta.

– Kristinuskon vakiintuessa hautoja sijoitettiin joko kirkon lattian alle tai viereiseen kirkkomaahan. Vainajia haudattiin kirkkoihin Suomessa 1800-luvun alkuun asti. Kirkkomaiden käydessä ahtaiksi alettiin rakentaa erillisiä hautausmaita asutuksen ulkopuolelle. Tämä oli ensimmäinen laatuaan, Koskenvesa selvittää Hietaniemen hautausmaalla käyskennellessään.

Tuon ajan muistomerkeistä on peräisin komeita laakakiviä, jotka muodostivat osan kirkon lattiaa. Veistetyt hautakivet olivat pääasiassa tuontitavaraa ja tehty suomalaista kiveä pehmeämmistä laaduista. Jos omaisilla ei ollut varaa kivestä tai metallista tehtyyn muistomerkkiin, perinteinen hautalauta valmistui kätevän puusepän toimesta.

Kuvanveistäjä Yrjö Liipolan "Pyhä Yrjänä" -patsas paljastettiin Turussa Unikankareella Tuomiokirkon eteläisellä seinustalla. Teksti: Suomen vapaussodassa vuonna 1918 Isänmaan puolesta kaatuneet.

Kuvanveistäjä Yrjö Liipolan ”Pyhä Yrjänä” -patsas paljastettiin Turussa Unikankareella Tuomiokirkon eteläisellä seinustalla. Teksti: Suomen vapaussodassa vuonna 1918 Isänmaan puolesta kaatuneet.

– Hautojen ympärillä olevat rauta-aidat tai ketjut muistuttavat ajoista, jolloin muistomerkkejä suojattiin eläimiltä. Vanhaan aikaan lukkarin ja suntion palkkaetuihin saattoi kuulua ”hautausmaiden heinät ja hautausmaiden laiduntaminen”. Puuaidat ovat jo lahonneet pois, mutta niille rakennettiin samanlainen kivinen sokkeli kuin rauta-aidoillekin. Tästä sai alkunsa reunakivikulttuuri, professori tarinoi.

Standardeista yksilöllisiin muistomerkkeihin

Esko Koskenvesan mielestä hautausmaat ovat kehittyneet paljon sadassa vuodessa. Hautausmaiden hoitoon alettiin kiinnittää huomiota 1920-luvulla. Ohjeistuksella hautausmaat haluttiin kaikkialla ja kaikilta osin samanlaisiksi. Tuolloin tulkittiin, että muistomerkkien erilaisuus tarkoitti samalla eriarvoisuutta, niin kuin suoraviivaisesti todella ajateltiinkin. Toivottiin, ettei rahan mahti enää saisi näkyä hautausmailla mahtavina patsaina, eikä myöskään rahanpuute rivihautana.

Wäinö Aaltonen, Vapauden hengetär -sankaripatsas paljastettiin Lahdessa 1.6.1952.

Wäinö Aaltonen, Vapauden hengetär -sankaripatsas paljastettiin Lahdessa 1.6.1952.

Selvästi uusi vaihe hautamuistomerkkiemme historiassa näkyy sotien jälkeisenä aikana. Kuvanveistäjät pääsivät valmistamaan lukuisia kollektiivisia muistomerkkejä sodissa kaatuneiden muistoksi. Suomalaisuutta tuotiin esiin yksityisten, varakkaiden henkilöiden muistomerkeissä, joita koristavat kookkaat pronssiveistokset.

Teollistumisen myötä tehokkuusvaatimukset kasvoivat ja hautakivillekin luotiin standardit. Matkalaukkumalliset hautakivet sopivat tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ja olivat kiviteollisuudenkin toiveiden mukaisia. Entisistä kiviveistämöistä tuli kivitehtaita ja kivenhakkaajien ammattikunta hävisi lähes kokonaan. Tosin suorakaiteen muotoisessa kivessäkin on konstailematon, omaa aikaansa kuvastava tyylikkyytensä.

1980-luvulla havahduttiin lisäämään hautamuistomerkkien vaihtelevuutta. Sen seurauksena seurakunnat ovat väljentäneet muistomerkkiohjeitaan ja kiviyritykset panostaneet yksilöllisiin hautakiviin. Toisaalta on myös kokonaisratkaisuja, joissa samalla hautausmaalla sallitaan korkeintaan kolmen mallisia hautakiviä, jotka seurakunta myy suoraan hautapaikan lunastajille.

Kehityssuuntia ja odotuksia

– Enemmistökulttuurin vaikutuksesta hautakivet ovat yleistyneet ortodoksienkin piirissä. Perinteisiä puuristejä ja grobuja on kuitenkin otettu uudelleen käyttöön, mikä on merkki ortodoksisen identiteetin vahvistumisesta. Puuristin käytöllä on perustelunsa: ”Ihmisen pitää voida kohdistaa surunsa tiettyyn paikkaan niin pitkään kuin puuristi kestää”, Koskenvesa toteaa ja miettii, että surutyön näkökulmasta tämä on useimmiten totta.

Vaihtelevat muistomerkit monipuolistavat hautausmaakulttuuriamme ja keventävät vaikutelmaa etenkin uurna-alueilla. Koskenvesan mielestä tuhkahautaus on monin paikoin toteutettu ahtaasti, vaikka Suomesta luulisi löytyvän tilaa ja varaa väljempiinkin hautapaikkoihin. Tuhkauksen yleistyessä on tärkeää miettiä, miten luodaan kauniita tuhkahautausmaita.

Daniel (Taneli) Jusleniuksen (10.6.1676 - 17.7.1752) – piispan, professorin, ja suomalaisuuden isän – muistomerkki paljastettiin 1952. Kuvanveistäjä Jussi Vikaisen muistomerkki on Mietoisten kirkon seinustalla.

Daniel (Taneli) Jusleniuksen (10.6.1676 – 17.7.1752) – piispan, professorin, ja suomalaisuuden isän – muistomerkki paljastettiin 1952. Kuvanveistäjä Jussi Vikaisen muistomerkki on Mietoisten kirkon seinustalla.

Onnistuneena uudenlaisena ratkaisuna muuttajien Suomessa Koskenvesa mainitsee hautausmaiden muistelupaikat, jonne voi viedä kukkia ja muistella muualle haudattuja läheisiä. Hän muistuttaa, ettei hautausmaa ole vain muistelun paikka, vaan se on yhtälailla rukouksen paikka vainajan sielun ja oman elämän puolesta.

– Harras toiveeni on, että seurakunnat tukisivat hautamuistomerkkien kehittämistä ja vaalisivat osaltaan muistamiskulttuuria. Voisiko esimerkiksi monimuotoisempaa, hinnakkaampaa muistomerkkiä vastaan saada hautapaikan ilmaiseksi lähialueen yhteiseksi kaunistukseksi? Jouluna ja pyhäinpäivänä ilahduttaisi kovasti, jos haudalla kävijä saisi käteensä tuttuja virsiä, professori Koskenvesa ehdottaa.

Teksti: Jouko Lahti, kuvat: Antero Tuomisto