Kiviteollisuusliitto ry palkitsi alan ammattilaisia

Kiviteollisuusliitto ry palkitsi alan ammattilaisia vuosikokouksessaan Oulussa 23.3.2017.

Kuvassa vasemmalta Ilkka Ylitalo, Ilpo Ruuskanen ja Pekka Jauhiainen. Kuva: Olavi Selonen.

Vuoden kivimieheksi valittiin kivialan opettaja Ilpo Ruuskanen SASKY koulutuskuntayhtymä/Vammalan ammattikoulusta. Ruuskanen on toiminut kivialalla niin yksityisen yrityksen palveluksessa kuin kivialan kouluttajana. Hänen pitkä kokemuksensa yritysmaailmassa on auttanut häntä kehittämään kivialan koulutusta yritysten tarpeiden mukaiseksi ja hänen opinahjoaan pidetäänkin tänä päivänä eräänä Suomen parhaimmista.

 

 

 

 

Kuvassa vasemmalta Ilkka Ylitalo, Eero Pietarila ja Pekka Jauhiainen. Kuva: Olavi Selonen.

Kunniakirjalla elämäntyöstä kivialan parissa palkittiin johtaja Eero Pietarila OK Graniitti Oy:stä (aik. Oulaisten Kivi Oy). Pietarila on tehnyt pitkän päivätyön kivialalla johtajana ja omistajana. Hänet tunnetaan erityisesti korkeasta teknisestä asiantuntemuksestaan ja hän on osallistunut aktiivisesti myös Kiviteollisuusliitto ry:n toimintaan. Pitkän uransa erääksi kohokohdaksi hän on itse maininnut Suomen tasavallan presidentin virka-asunnon, Mäntyniemen kivipintojen valmistamisen.

Samassa kokouksessa Kiviteollisuusliitto ry:n toiminnanjohtajaksi valittiin 3.4. alkaen FT Olavi Selonen.

Kiviteollisuusliitto ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen toimitusjohtaja Ilkka Ylitalo Vientikivi Oy Finland -yrityksestä ja uudeksi varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Jukka Tielinen Ylämaan Graniitti Oy:stä.